matara white2

STM Tukee90 neg

XV Valtakunnalliset kohtaamispaikkapäivät 2.-3.4.2020 perutaan

Jyväskylän kohtaamispaikkapäivien työryhmä kokoontui tänään maan hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen. Työryhmässä keskusteltiin tilanteesta ja erilaisista korvaavista vaihtoehdoista. Päivien järjestämisessä on kuitenkin kyseessä ennen kaikkea ihmisten mahdollisuus tavata toisia ja verkostoitua eikä näin ollen ole tarkoituksenmukaista lähteä siirtämään päiviä webinaariksi. Työryhmä siis päätyi perumaan XV Valtakunnalliset kohtaamispaikkapäivät Jyväskylässä 2-3.4.2020.

Hallitus on tänään tiedotustilaisuudessaan suositellut yli 500 ihmisen yleisötilaisuuksien peruuttamista ja samalla on myös vahva suositus muidenkin tilaisuuksien peruuttamisesta, mikäli niitä ei ole välttämätöntä pitää. Lisäksi Jyväskylän kaupungilta tuli tänään iltapäivällä suositus väestön suojelemiseksi koronavirustartunnalta.  Esimerkiksi Jyväskylän kaupunki peruu omat yleisötilaisuutensa esim. kaikki kaupungin syntymäpäiväviikon 16.-22.3. tapahtumat.

Tuntuuko arki joskus tylsältä ja harmaalta? Haluaisitko jonkinlaista apua ja tukea arkeesi? Kenties itsellesi jotain tekemistä? 19. maaliskuuta olevassa Arjen apu -päivässä lähestytään arjen hyvinvointia kolmen eri teeman kautta: 

1. Työllisyys, koulutus, ohjaus ja neuvonta
2. Sosiaaliset suhteet ja vapaaehtoistoiminta
3. Hyvinvointi ja terveys.

Tapahtuma on jaettu teemojen mukaan kolmeen eri osaan, joiden aikana Mataran aulassa on yhteensä 15 eri yhteisöä keskustelemassa kanssasi arjesta ja siitä, mitä he voisivat tarjota sinulle arjen hyvinvointiisi. Tapahtumaa varten on varattu myös erillisiä huoneita, joissa voi antaa henkilökohtaisempaa ohjausta ja neuvontaa. Keskustelun lomassa on mahdollisuus nauttia myös kahvia ja pientä purtavaa.

Arjen apu- päivässä on luvassa pientä viihdykettä teemojen väliajoille. Stand up -koomikko Samu Voutilainen tulee esittämään stand upia ja Hoiva ja hyvinvointi Jennilän Jenni Raappana vetää kevyttä jalkapohjajumppaa. Päivän päätteeksi on Arki-info: Surevan tukena, jossa Suomen nuoret lesket ry:stä työntekijä tulee kertomaan miten voimme olla surevan tukena arjessa.

Arjen apu on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma ja siihen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.

Arjen apu -päivää rakentamassa:
Kansalaistoiminnankeskus Matara, OLKA® Jyväskylä, KYT-Järjestöpalvelut, Koutsaamo2/Uraverkosto, Jyvässeudun 4H, Jyväskylän seudun Nuorisoseura ry/Virkku-tiimi, Music Against Drugs ry, Paremmin Yhdessä ry, Monikulttuurikeskus Gloria/InfoGloria, Kehitysvammaisten Tukilitto ry/Best Buddies -kaveritoiminta, Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan palvelut - Vapari, Jyvässeudun työllistämisyhdistys JST ry/Sirpakka-toiminta, Näkövammaisten liitto ry, Jyväskylän Kestävä Kehitys JAPA ry, Keski-Suomen Epilepsiayhdistys ry, Keski-Suomen Parkinson-yhdistys ry.

Lisätietoja:
Tapahtuman sivu
Tapahtuman Facebook-sivu

Matara on tiloja, toimintaa ja tapahtumia sekä yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja iloa. Mataran vapaaehtoisena pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan monipuolisia tapahtumia ja tilaisuuksia, tai voit oman kiinnostuksesi mukaan ohjata erilaisia ryhmiä tai tempauksia. Vapaaehtoistehtävät voivat olla kertaluontoisia tai säännöllisiä ja ne räätälöidään sinulle sopivaksi.

Vapaaehtoisuus voi olla esimerkiksi:

  • tapahtumien suunnittelua ja toteutusta
  • erilaisten ryhmien ohjaamista
  • osallistumista ja auttamista omien taitojen mukaan

Pidämme infoillan 25.3. klo 17–19 Sauniossa. Tule mukaan ideoimaan juuri sinulle sopivaa vapaaehtoistehtävää!

Tapahtumakalenteriin.

Nettisivuille on päivitetty tietoa saapumisesta ja pysäköinnistä. Parkkipaikoilla on rajallisesti tilaa ja ennakointi voi sujuvoittaa asiointia Matarassa. Voit lukea lisää asiasta täältä

Mataran perinteisen toimintakalenterin uusin versio on nyt saatavilla Mataran aulasta! Kevään 2020 kalenteri on myös ladattavissa pdf-muodossa tästä.

Tiesitkö, että Mataralla on tiedotuslista, johon liittymällä saat muun muassa kuukausittaisen koosteen Mataran kaikille avoimista tapahtumista? Tiedotuslistalle voidaan lähettää myös enemmän infoa yksittäisistä tapahtumista. Tiedotuslistaa käytetään harkiten, joten sähköpostin täyttymisestä ei tarvitse huolehtia.

Mataran tiedotuslistalle liittyminen kannattaa! Tiedotuslistalle voi liittyä tästä.

Tule mukaan XV Valtakunnallisille kohtaamispaikkapäiville Jyväskylään 2. - 3.4.2020. Päivien teemana on tulevaisuuden kohtaamispaikat. Mukaan mahtuu 200 osallistujaa. 
Kohtaamispaikkapäivät on kaksipäiväinen tapahtuma, joka järjestetään eri paikkakunnalla joka vuosi. Jyväskylässä kohtaamispaikkapäivät on järjestetty kerran aiemmin, vuonna 2013. 

Kohtaamispaikkapäivien ilmoittautuminen on nyt auki. Ilmoittaudu 18.3. mennessä. Lisätietoja: matara.fi/kohtaamispaikkapaivat-2020/ilmoittautuminen-ja-peruutusehdot

Ohjelman löydät täältä: matara.fi/kohtaamispaikkapaivat-2020/paivien-ohjelma

 

Grafiikka 01

Talous- ja velka-aiheista koulutusta järjestöjen vapaaehtoisille, vertaisille ja ammattilaisille Jyväskylässä
1.4.2020

Järjestöissä toimivat ammattilaiset ja vapaaehtoiset kohtaavat paljon eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, myös heitä, joilla on talousvaikeuksia. TalousTsemppari koulutukset ja työpajat antavat valmiuksia ottaa raha-asiat puheeksi sekä tukea ja ohjata taloudellisesti haavoittuvassa tilanteessa olevia ja heidän läheisiään.

TalousTsemppari-koulutus klo 13-15

Koulutus on suunnattu järjestöjen ja seurakuntien vapaaehtoisille sekä ammattilaisille, jotka tarvitsevat tietoa taloudenhallintaan sekä raha- ja velkaongelmien selvittämiseen ja ratkaisemiseen liittyvistä asioista.

Koulutuksessa käsiteltäviä aiheita:
Takuusäätiön palvelut ja materiaalit, talousvaikeudet Suomessa, rahahuolien puheeksiotto , arjen raha-asioiden hallinta, velkojen järjestelykeinot, auttavat tahot

TalousTsemppari-koulutukseen ilmoittautuminen 27.3. mennessä:  
link.webropolsurveys.com/S/B0226911BFB72532

Lisää tietoa:
www.takuusaatio.fi/palvelumme/taloustsemppari-koulutus


Työpaja: Vapaaehtoisen tuki rahaongelmissa oleville klo 16.30-19

Työpajaan ovat tervetulleita TalousTsemppari-koulutukseen osallistuneet vapaaehtoiset, jotka haluavat valmiuksia toimia tukihenkilönä rahaongelmissa oleville.
Tukihenkilö on rinnalla kulkija, joka rohkaisee, kannustaa sekä auttaa velka-asioiden selvittelyssä ja hoidossa. Tukihenkilö opastaa tarvittavien auttamisjärjestelmien piiriin ja voi lähteä mukaan esim. virastokäynneille.

Työpajan ohjelmassa mm.

  • Käytännön harjoituksia
  • Työttömien Sirpakka -toiminnan Talous- ja velkatukihenkilötoiminnan esittely 
  • Vapaaehtoiset talous- ja velkatukihenkilöt kertovat kuinka he tarjoavat apua ja tukea oman talouden hoitoon liittyvissä ongelmissa

Työpajaan ilmoittautuminen 27.3. mennessä: 
Sirpa Nieminen, Sirpakka -toiminta
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040 701 1662


Lisätietoja:

Taina Rajanen, Takuusäätiö
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
046 8514529

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja ne järjestetään yhteistyössä Jyvässeudun Työllistämisyhdistysry:n Sirpakka toiminnan ja Takuusäätiön kanssa.

Päiväkahvit jatkavat tuttuu tapaansa Mataran keväässä. Tervetuloa mukaan keskustelemaan eri aiheista kahvikupposen äärellä!

Maanantaisin klo 14-15 aulassa.

3.2. Kestävä elämäntapa

2.3. Erityisherkkyys

6.4. Työttömyydestä eläkkeelle

4.5. Ajankohtaiset allergiat

Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia, ei ennakkoilmoittautumista.

Mataran päiväkahvien esite

Arki-infot palaavat Kansalaistoiminnankeskus Mataran toimintaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Arki-infot ovat tunnin mittaisia, luentoa ja keskustelua yhdisteleviä tilaisuuksia, joissa käsitellään arkeen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja. Tilaisuus alkaa aina aiheen asiantuntijan pitämällä pienellä luennolla, jonka jälkeen osallistujat voivat tuoda esille omia ajatuksiaan ja näkemyksiään teemaan liittyen.

 Arki-infot järjestetään kuukausittain torstaisin klo 16.30–17.30 Mataran aulassa.

20. helmikuuta
Unen itsehoidon uusia mahdollisuuksia, Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä Liisa Lumiaho

19. maaliskuuta
Surevan tukena, Suomen nuoret lesket ry

16. huhtikuuta
Tunne pulssisi – ehkäise aivoinfarkti, Keski-Suomen Sydänpiiri

14. toukokuuta
Jätteellä on osoite – kysy lajittelusta, Mustankorkean jäteneuvonta

Arki-infot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia tilaisuuksia, joihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa mukaan!

STM Tukee90 matara white2 kyt white