Kotikaveri- ja liikuntaluotsikoulutus järjestetään Kansalaistoiminnankeskus Matarassa maanantaina 10.3.25 klo 17-19 Hilla-kokoustilassa (1.kerros).
Kotikaverina käyt ikääntyneen tai muuten tukea ja seuraa kaipaavan henkilön luona 2–4 kertaa kuukaudessa. Tapaamisen kesto on noin tunti. Voitte yhdessä päättää, miten käytätte yhteisen aikanne, mutta pääpaino on kohtaamisella. Keskustelu, lehden lukeminen, vanhojen valokuvien katselu, pelien pelaaminen tai vaikka joskus yhdessä asiointi ja ulkoilu ovat hyviä esimerkkejä siitä, mitä yhdessä voi tehdä. Kodinhoidolliset tehtävät eivät kuulu toiminnan piiriin.
Liikuntaluotsina tuot hyvää mieltä ja liikkumisen iloa lähtemällä kaveriksi ulkoilemaan, kuntosalille tai vaikka uimahalliin. Liikuntaluotsina käyt liikkumassa säännöllisesti 2–4 kertaa kuukaudessa enintään noin tunnin kerrallaan saman henkilön kanssa. Useimmat liikuntakaveria kaipaavat ovat ikääntyneitä, jotka toivovat tukea ulkoiluun. Liikuntaluotsi voi myös joskus halutessaan lähteä kaveriksi ja tueksi liikuntatapahtumaan. Liikunnan muiden hyötyjen lisäksi liikuntaluotsi tuet luotsattavan toimintakykyä. Liikuntaluotsi pääsee kerran kuukaudessa uimaan maksutta kaupungin uimahalliin.
Vapaaehtoisena päätät miltä alueella haluat toimia ja minkä kuntoisen henkilön seurana ja tukena käyt. Vapaaehtoisena et tee hoidollisia tehtäviä. Koulutuksessa kerrotaan vapaaehtoistoiminnan periaatteista ja perehdytään kotikaveri- ja liikuntaluotsitoimintaan. Vapaaehtoiseksi voit ryhtyä ilman aikaisempaa kokemusta vapaaehtoistoiminnasta. Toimintaan mukaan lähtemisestä päätät vasta koulutuksen jälkeen.
Ilmoittaudu perjantaihin 7.3. mennessä