Miitti logo

Neuropsykiatrisia erityispiirteitä omaavia nuoria ja nuoria aikuisia on lisääntyvissä määrin. Korona-pandemia lisäsi omalta osaltaan syrjäytymistä, eikä nykyinen itseohjautuvuutta ihannoiva yhteiskunta tue erityistä tukea tarvitsevia nuoria.

Hyvinvointialueiden muodostaminen on sekoittanut pakkaa entisestään, eikä palveluverkosto ole vielä läheskään valmis.

Näiden realiteettien valossa Stean rahoittama MIITTI-hanke ei olisi voinut osua sopivampaan saumaan. Tällä hetkellä rahoitusta on vuoden 2024 loppuun asti. Yritämme omalta osaltamme olla auttamassa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria löytämään arkeensa merkityksellistä tekemistä sekä pyrimme yhteistyössä mm. TE-palveluiden, KELAn, sosiaalitoimen ja nuorisotyön kanssa luomaa heidän ympärilleen tukiverkoston.

MIITTI-hankkeen työskentelyssä olemme ensisijaisesti keskittyneet 18-29 -vuotiaiden nuorten yksilöohjauksiin. Nuoret ovat ohjautuneet meille joko yhteistyökumppaneiden kautta tai ottamalla itse yhteyttä. Tapaamme heitä nuoren toiveiden mukaisesti ja alkuvaiheessa yleensä kerran viikossa. Jakson kesto on lähtökohtaisesti 4-6 kk, mutta ketään nuoristamme emme jätä “tyhjän päälle”, vaan jatkosuunnitelmat tehdään yhdessä niin, että tarvittava tuki löytyisi myös jakson päätyttyä.

MIITTI-jaksolla työskennellään nuoren omien tavoitteiden ja toiveiden mukaisesti erinäisten asioiden parissa. Etsimme työ- tai opiskelupaikkaa, pohdimme uravalintaa, järjestämme koulutus- tai työkokeilupaikkaa, tuemme opiskelun jatkamisessa tai tarvittaessa tauottamisessa, käymme yhdessä kokeilemassa uutta harrastusta, pohdimme nuoren vahvuuksia ja tuemme lukemattomissa arkeen liittyvissä asioissa. Tiivis ohjausjakso mahdollistaa kunnollisen paneutumisen nuoren asioihin, jonka johdosta useat nuoret ovat kertoneet saaneensa korvaamatonta apua tilanteeseensa.

Yhteistyössä Tyttöjen Talon kanssa järjestämme myös syksyn ajan vertaistukiryhmää nepsy-nuorille. Ryhmässä vietetään rennosti aikaa yhdessä, jonka lisäksi harjoitellaan mm. tunnetaitoja, sosiaalisia taitoja ja arjen hallintaa sekä askarrellaan ja tehdään käsitöitä nuorten toiveiden pohjalta.

Työmme nuorten parissa on myös osoittanut, että palvelurattaat pyörivät usein tuskallisen hitaasti. Ammattilaisenkin kärsivällisyys on usein koetuksella, kun emme saa nuoren asioita etenemään kohtuullisessa aikataulussa.

Vaikka emme kaikkien nuorten kanssa onnistu syystä tai toisesta luomaan toimivaa yhteistyötä, on nuorilta ja heidän läheisiltään saatu palaute se asia, joka meitä työssämme motivoi ja kannustaa.

Palautteita matkan varrelta:

“Olen saanut apua kaikkeen asioiden hoitamiseen Olen paremmin saanut organisoitua asioita ja apua selviämiseen. Opettelin rytmittämään arkea ja pilkkomaan koulutehtäviä. Sain itseni siihen kuntoon, että pystyin pyytämään apua. Hanke on ollut elämää muuttava.”

“Hankkeessa oli ihminen, joka oikeasti ymmärtää mua ja tietää näistä asioista. Se ei ole itsestäänselvyys. Olen saanut vaikuttaa täysin ohjausjakson sisältöön ja etenemiseen, mikä on ollut hyvä.”

“On hirveän huojentavaa, että te olette ja autatte.”

“Te olette aarteita!”

https://www.ksvs.fi/miitti-hanke

Teksti: Anu ja Roosa

Kansalaistoiminnankeskus Mataran logo.
Logo, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki
We use cookies
Sivujemme suunniteltu toiminta edellyttää evästeiden käyttöä. Voit hyväksyä tai kieltää evästeiden käytön.